Syrenia lähti tekemään uutta vanneohjelmaa kisakeskukseen syyskuun alussa. Leirille ei tällä kertaa lähtenyt seuran muita joukkueita, valmentajista mukana olivat Jonna ja Sanna.
Leirille lähdettiin ajamaan aikaisin lauantai aamuna.
Leirin tavoitteena oli tehdä valmiiksi syksyn asematapahtumaan autot teemainen vanneohjelma, saada joukkueelle omat tavoitteet ja pelisäännöt, tietenkin pitää hauskaa kavereiden kanssa, ja tutustua paremmin uusiin syrenian tyttöihin!
Lauantaina saatiinkin hienosti ohjelma tehtyä jo puoleen väliin ja pohdittua joukkeen motivvatiota harjoitteluun.
Illalla väsyneet voimistelijat pääsivät saunaan ja iltapalan jälkeen mentiinkin aikaisin nukkumaan : ) Sunnutaina aamupalan jälkeen oli aika aloitella taas harjoittelu, alkulämmittelyn ja lihasten palauttelun jälkeen saimmekin ohjelman melkeen valmiiksi. Ennen viimeisiä harjoituksia tytöillä oli hieman aikaa ulkoilla ja roihkeimmat tytöt uskalsivat vielä uimaankin kylmään järveen. Viimeisten harjoitusten ja loppuveryttelyn jälkeen oli aika pakata
tavarat kasaan ja ryhtyä odottolemaan vanhempia hakemaan kotiin. Tytöt
jaksoivat hienosti harjoitella ja keskittyä koko leirin ajan ja jokainen kertoi oppineensa jotain uutta viikolopun aikana!
|
suihkun raikkaita voimistelijoita. |
|
tytöt miettimässä syreniaa joukkueena. |
|
|
Aikaan saannosta lauantailta | | |
|
|
|